torstai 27. joulukuuta 2012

Peliporukan pikkujoulujen jatkot

Peliporukan pikkujoulut päätyivät lopulta yökerhoon, jossa tanssin sen verran paljon, että jossain vaiheessa sain tanssilattialle seurakseni nätin ja hieman pyöreähkön "Dooriksen". Oli kaupassa töissä jonkinlaisena johtajana. Jossain vaiheessa tanssiminen johti suuteluun tanssilattialla ja huomasin, kuinka hän kävi kuumana minuun.

Siirryimme minun ehdotuksestani pois tanssilattialta ja tilasimme juomat itsellemme. Itse olin jonkin verran hermostunut sillä en ollut kertonut että seurustelen ja että tyttöystävä odottaa kotona. Halu oli kuitenkin kovempi ja ehdotimme, että lähtisimme yhtä matkaa pois baarista. Dooris suostui.

Narikkalappu oli alkuun kadoksissa, mutta sen löydettyä pääsimme matkaan. Hän olisi halunnut luokseni. Kerroin asuvani toisella puolella kaupunkia, mutta en halunnut mennä sinne, koska "kämppäni oli sekaisin".

Hän suostui kuitenkin pienen suostuttelun jälkeen lähtemään omaan kotiinsa, joka sijaitsi reilun kävelymatkan päässä yökerhosta. Ehdotin kyllä taksia, mutta hän halusi mennä kävellen.

Joten kävelimme hänen luokseen ja hän vaikutti kyllä erittäin mukavalta ja hyväsydämiseltä ihmiseltä. edellinen suhde oli kaatunut miehen alkoholin käyttöön. Oli kuulemma ollut viisi vuotta nuorempi mies. Kertoi myös työharjoittelustaan ulkomailla sekä ystävyydestään siellä tapaamaansa tyttöön

Matkan aikana kertoi myös että tuossa kohdemaassa naiset haluavat miellyttää miehiä ja ehkä tästä syystä rohkaistuneena kertoi, kuinka oli ajanut itsensä paljaaksi "sieltä". Hänen edellinen miehensä ei kuulemma oikein osannut arvostaa tätä elettä. Itse olin innnosta piukeena ja paloin halusta maistaa tuota posliinia.

Päästyämme kämpille ja hän esitteli kaunista toisen kerroksen läpitalon huoneistoaan. Hyvällä maulla sisustettu ja siisti.

Ymmärsimme molemmat juonen ja eikä aikaakaan kun olimme jo valmiita siirtymään itse asiaan. Vessasta tultuaan hän tuli sängylle viereeni ja sanoi minun olevani hieman hermostunut.

Ehkä tilanne hermostutti, mutta ehkä myös se että tyttöystävä odotti kotona ja minä olin keskellä yötä toisen naisen luona, eikä minulla ollut hajuakaan, miten ajattelin selviytyä tästä vielä kotio.

Kiima vei mennessään ja sain riisua häneltä paidan, joiden alta paljastuivat erittäin isot tissit. En ole varsinaisesti tissimiehiä, mutta upotin pääni suoraan hänen uhkeuteensa.

Hän halusi riisua housuni ja vapautti jo melkein täydessä seisoksissa olevan kyrpäni vapaaksi. Hän tiedustelini terveyttäni ja sanoin olevani puhdas. Nainen luotti sanaani, sillä niin ihanasti hän otti kyrvän suuhuni. Ihan taidokasta suihinottoa, ettei pahemmasta väljä.

Itse en kuitenkaan kaivannut enempää rohkaisua ja imuttelua vaan halusin maistaa tuota ihanaa posliinia. Siistitty kolmio sieltä löytyikin, vaikka ei täysin posliini tällä kertaa ja pillu maistui erittäin makoisalta. Hän tuntui tykkäävän ihan muikeasti päätellen siitä, että hän tykkäsi tahdittaa alavartaloaan nuoleskeluni tahtiin, eikä hän tuntunut olevan moksiskaan siitä, että kieleni eksyi välillä hänen peppureiälleen. Hän taisi jopa nauttia siitä, kuinka kieleni vaelteli hänen anuksellaan.

Itse olin himosta kuumana, enkä olisi kenties malttanut lopettaa hänen maisteluaan, mutta hän veti minua ylös ja toivoi, että tulisin hänen sisäänsä. Hänen pyynöstään laitoin kumin päälle ja asetuin tähtääjän paikalle naisen maatessa haarat levällään juuri baarissa tapaamansa miehen edessä.

En aikaillut liikoja vaan pääsin pienen sovittelun jälkeen hänen sisäänsä. Pillu kyllä tuntui puristavan mukavasti kortsunkin kanssa ja annoin painaa koko mitalla. Tyttö ei ollut äännekkäimmästä päästä, mutta eleistä päätellen kyllä tykkäsi kyydistä. Nostin välillä myös hänen jalkansa olkapäilleni, joten tyttö sai munaa kunnon kippurassa.

Jossain vaiheessa käännähdimme sivuttain ja sain painaa häntä lusikassa. Munakin tuntui pysyvän hyvin sisällä ja sain hierottua tästä asennosta myös mukavasti pillua. Säästelin kuitenkin hieman itseäni ja enkä halunnut vielä tulla.

Jossain vaiheessa hän kierähti päälleni ja pääsin myös herrasmiehenä kiusaamaan hänen tiukkaa peppuaan sormillani. Jonkin verran kiusallani sain laitettua sormea myös sisään, mutta hän hieman väisti tätä yllätyshyökkäystä ja haki meille molemmille juomaa.

Tilanteen hieman rauhoituttua ja kondominkin kierähtäessä pois paikoiltaan, aloitin uudestaan lämmitellä häntä ja tarjosin hänelle taas suullista hyvää kauniille posliinille. taaskaan hän ei malttanut kovin kauaa odottaa ja hän taisi hieman jo uneliaalta, joten ei muuta kuin uutta kondomia päällä ja sisään täydellä voimalla. panin häntä innolla ja lopulta pyysin häntä kääntymään. Ei muuta kuin pylly pystyyn ja uudestaan sisään. Tyttö oli hyvässä otteessa ja seisokki oli itsellä mitä mainion. Tiukka ote perseestä ja vartalosta tarjosivat sen verran miellyttävän olon, että tiesin, kudin olevan kohta matkalla ja eikä minun tarvinnut paljon kiusata itseäni.

Panin häntä voimalla ja ammuin voimakkain työnnöin kumiin... Kesti onneksi. Käännyimme sujuvasti lusikkaan ja käperryimme toistemme syleilyyn.

Herrasmiehenä jaksoin odottaa ehkä sen pari minuuttia, jonka jälkeen kiemurtelin kauniisti pois syleilystä ja vein käytetyn kortsun roskikseen. Samalla aloin etsiä hujan hajan ympäri huoneistoa olevia vaatteitani ja yritin miettiä, etten vain unohtaisi mitään tärkeää huoneistoon. Työskentelin hiljaa ja huomasin Dooriksen makaavan sängyllä alasti pitkin pituuttaan. Hän taisi olla nukahtanut lemmenleikkiemme jälkeen. Herrasmiehenä en tietenkään raaskinut herättää häntä vaan ajattelin tässä olevan hyvin tilaisuuden poistua vähin äänin kohti kotia oman tyttöystävän viereen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti