lauantai 2. maaliskuuta 2013

Uhkea Rouva pikavisiitille töiden jälkeen

Heti alussa otin hänestä tiukan otteen ja pistin Uhkean Rouvan keittiönpöytää vasten. Helteen kuumottama Nainen maistui hyvältä. Nuolin häntä takaapäin ja käsilläni annoin hänelle ensimmäisen orgasmin. Lopulta hän pyysi minua panemaan häntä. Turhaan minua ei tarvinnut käskeä, vaan panin häntä niin, että hän oli kontillaan tuolilla.

Hieman rauhoituttuamme siiryimme ensin sohvalle, jossa Rouva otti minulta suihin. Nuolin häntä ja otin hieman liukastetta ja pistin sormen hänen peppuunsa. Runkkasin häntä käsilläni ja nuolin hänelle uuden orgasmin.

Välillä innostuimme helteen johdosta ottamaan mukaamme  leikeihin jääpalat siten, että Rouva otti minulta suihin jääpala suussaan ja minä nuolin häntä jääpalan kylmentämällä kielelläni melkeinpä joka paikasta.



Aikamme nautittuamme kuuman ja kylmän aisteja herkistävästä kosketuksesta siirryimme makuuhuoneeseen, jossa sidoin hänet sängynpäätyyn ensin siten, että hän oli selällään. Näin sain naida häntä mieleni mukaan. Kohta Rouva pyysi pientä taukoa, jolloin hän poistui vessaan.

Tämän jälkeen kun hän tuli takaisin, sidoin hänet jälleen ranteista tällä kertaa takaapäin. Näin hän oli pylly pystyssä ja halukkaana. Nuolin ja panin häntä välillä takaapäin. Pikkuhiljaa rohkaistuin nuolla myös hänen ihanaa peppuaan oikein kunnolla. Oli kiihottava antaa hänelle kunnon perseennuolentaa.

Olin kiimoissani ja valmistelin hänen peppuaan kunnon peppupanoa varten. Liukastin pepun ja kullini ja pikkuhiljaa työnnyin hänen tiukkaan perseeseensä. Tuntui mahtavalta alkaa pikku hiljaa liikkua hänen tiukkuudessaan ja nopeuttaa tahtia vähitellen. Välillä leikin käsilläni samalla hänen klitallaan. Lopulta kiihdytin tahtia ja tulin voimalla hänen peppuunsa.

Pesussa käytyämme jatkoimme vielä toisen kerran, jossa hän sai lopulta toisen kerran minut peppuunsa. Tällä kertaa hän oli sohvalla kontillaan ja panin oikein kunnolla hänen tiukkaa takapuoltaan.